Koirat

FI MVA URKKALAMMEN KUUTAR ”ROKKA”

Urkkalammen Kuutar, kutsumanimeltään Rokka, tuli minulle vuonna 2016, kun etsin keskikokoista ajokoiraa kaveriksi jänismetsälle. Rokka on kotioloissa rauhallinen ja lempeä perhekoira, joka metsään päästyään muuttuu täysiveriseksi metsästyskoiraksi. Metsästysharratuksen lisäksi olen käynyt Rokan kanssa näyttelyissä ja kokeillut mm. noseworkia.

HETELÄHTEEN LYSTI ”LYSTI”

Lysti on Hetelähteen kennelin ensimmäisestä pentueesta. Lysti on vilkas nuori koira, joka on aina valmis lähtemään mukaan lenkille ja metsäreissuille. Metsässä Lysti työskentelee innokkaasti ja toisena syksynä pääsinkin kuulemaan jo useampia ajoja. Viime kauden aikana Lystin taidot alkoivat kehittyä tasaisesti, joten nyt odotellaan innolla seuraavan kauden alkua.